Why We Feel Different Near Water: The Science of Blue Mind in Helsinki

Helsinki, 16 degrees

In Finland, everybody has a relationship with water - that we establish before age 7. Instead of thinking about it as something we learn, I like to think of it as something we choose to remember.

Suomessa jokaisella on suhde veteen – suhde, joka syntyy jo ennen seitsemättä ikävuotta. Sen sijaan, että ajattelisin sen olevan jotain, minkä opimme, ajattelen mieluummin, että se on jotain, minkä päätämme muistaa.

There are days when I don't realise how much noise I'm carrying until I reach the sea. Nothing dramatic happens. However, the Baltic doesn't give me advice. She's just there.

On päiviä, jolloin en edes huomaa, kuinka paljon hälyä kannan mukanani, ennen kuin saavun meren äärelle. Mitään dramaattista ei tapahdu. Itämeri ei anna minulle neuvoja. Se vain on siinä.

I live on Laajasalo Island —Degerö in Swedish—Helsinki's largest island. Here, the sea isn't somewhere you travel to when you need a break from everyday life. It is everyday life.

Asun Laajasalon saarella – ruotsiksi Degerö – Helsingin suurimmalla saarella. Täällä meri ei ole paikka, johon matkustetaan, kun tarvitaan taukoa arjesta. Se on arkea.

My daily walks are always sea-related. The wind carries the smell of the sea into the forest. In summer, people disappear into the water after sauna. In winter, we stand at the shore listening to the ice creak and sing. In spring, the first warm winds somehow seem to bring the whole island back to life.

Kävelyni kulkevat aina lähellä merta. Tuuli kantaa meren tuoksun metsään. Kesällä ihmiset katoavat saunan jälkeen mereen. Talvella seisomme rannalla kuuntelemassa, kuinka jää natisee ja laulaa. Keväällä ensimmäiset lämpimät tuulet tuntuvat jotenkin herättävän koko saaren takaisin eloon.

After years of living surrounded by water, I've started wondering: Why do we feel different near it?

Vuosien veden ympäröimänä elämisen jälkeen olen alkanut pohtia: Miksi tunnemme olomme erilaiseksi veden äärellä?

There is a name for at least part of this experience: Blue Mind.

Ainakin osalle tästä kokemuksesta on olemassa nimi: Blue Mind. Olisiko suomeksi sininen mieli?

I think Finland is a great place to explore this experience. / Minusta Suomi on täydellinen paikka tämän kokemuksen tutkimiseen.

Finland might actually be an island country / Suomi saattaakin olla saarivaltio

Finland is famous as the land of a thousand lakes. However, there is another number I find even more fascinating. Finland has around 200 000 islands. There are, in fact, more islands than lakes, at least if one believes the Ministry of Agriculture and Forestry in Finland that confirmed this fact to me this summer.

Suomi tunnetaan tuhansien järvien maana. On kuitenkin toinen luku, joka kiehtoo minua vielä enemmän. Suomessa on noin 200 000 saarta. Itse asiassa Suomessa on enemmän saaria kuin järviä, näin Maa- ja metsätalousministeriö minulle asian vahvisti tänä kesänä.

Water and islands are woven into the Finnish experience: swimming, rowing, fishing, sauna, the legacy of summer cottages, berry picking, boats and winter ice. For many Finns, the archipelago isn't simply somewhere we visit. It represents a way of slowing down, breathing and remembering what matters.

Vesi ja saaret ovat erottamaton osa suomalaista elämänkokemusta: uiminen, soutaminen, kalastaminen, sauna, mökkeilykulttuurin perintö, marjastaminen, veneily ja talvinen jää. Monille suomalaisille saaristo ei ole vain paikka, jossa käymme. Se edustaa tapaa hidastaa, hengittää ja muistaa, mikä elämässä on tärkeää.

That's why so many of our happiest memories seem to involve water. Bare feet on a wooden jetty. The slightly terrifying dip after sauna. Coffee or hot chocolate from a thermos on a windy rock. The smell of seaweed. A ferry disappearing toward the horizon. Perhaps our relationship with water is geographical. I think it's cultural and even deeper. An embodied human experience.

Siksi niin moni onnellisimmista muistoistamme tuntuu liittyvän veteen. Paljaat jalat puisella laiturilla. Hieman hirvittävä pulahdus saunan jälkeen. Kahvia tai kuumaa kaakaota termospullosta tuulisella rantakalliolla. Merilevän tuoksu. Horisonttiin katoava lautta. Suhteemme veteen on maantieteellinen. Mutta uskon, että se on myös kulttuurinen – ja jotain vielä syvempää. Kehollinen, inhimillinen kokemus.

Helsinki is a city that begins at the sea / Helsinki on kaupunki, joka alkaa merestä

Helsinki makes this relationship particularly interesting because here you don't necessarily have to escape the city to experience it.

Helsingissä suhteemme veteen on erityisen kiinnostava, sillä täällä sitä kokeakseen ei välttämättä tarvitse paeta kaupungista mihinkään.

The sea is part of the city. My home island is a good example. / Meri on osa kaupunkia. Oma kotisaareni on tästä hyvä esimerkki.

Laajasalo is only about three kilometres from central Helsinki by sea, yet forests, rocky shores, old villas, manor houses and the Baltic coexist here with the everyday rhythms of a growing capital city.

Laajasalo sijaitsee meriteitse vain noin kolmen kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Silti metsät, kallioiset rannat, vanhat huvilat, kartanot ja Itämeri elävät täällä rinnakkain kasvavan pääkaupungin arkisen sykkeen kanssa.

More than 20 000 people already live on the island. Almost half its area remains forests, parks and natural areas, and there are five nature reserves. Then there's the number that changes how I think about the island: 34 kilometers of shoreline. On one island in a European capital. That matters.

Saarella asuu jo yli 20 000 ihmistä. Lähes puolet sen pinta-alasta on yhä metsää, puistoja ja muita luontoalueita, ja saarella on viisi luonnonsuojelualuetta. Sitten on yksi luku, joka muuttaa tapaani ajatella koko saarta: 34 kilometriä rantaviivaa. Yhdellä saarella eurooppalaisessa pääkaupungissa. Sillä on merkitystä.

Because perhaps the real promise of Blue Mind isn't escaping to a tropical beach once a year. It's what happens when blue space becomes part of an ordinary Tuesday.

Sillä ehkä ns. sinisen mielen todellinen lupaus ei ole siinä, että pakenemme kerran vuodessa trooppiselle rannalle. Se on siinä, mitä meille tapahtuu, kun veden läheisyydestä tulee osa aivan tavallista tiistaita.

Water gives our attention somewhere soft to land / Vesi antaa huomiollemme pehmeän paikan laskeutua

Most of modern life asks something from our attention. Read this. Answer that. Remember this. Click. React. Choose. Decide.

Suurin osa nykyelämästä vaatii huomioltamme jatkuvasti jotakin. Lue tämä. Vastaa tuohon. Muista tämä.
Klikkaa. Reagoi. Valitse. Päätä.

Environmental psychologists Rachel and Stephen Kaplan used the idea of soft fascination to describe the effortless attention natural environments can invite.

Amerikkalaiset ympäristöpsykologit Rachel ja Stephen Kaplan käyttivät käsitettä soft fascination – pehmeä lumoutuminen kuvaamaan sitä vaivatonta tarkkaavaisuuden tilaa, johon luonto voi meidät johdattaa.

Instead of demanding our concentration, nature gently holds it. Your attention is occupied without being captured. Maybe this is why the horizon can make our minds feel larger.

Sen sijaan, että luonto vaatisi keskittymistämme, se kannattelee huomiotamme lempeästi. Huomiomme kiinnittyy ilman, että mikään kaappaa sitä kokonaan itselleen. Juuri siksi horisonttiin katsominen voi saada myös mielemme tuntumaan avarammalta.

The sea is never still—and somehow that makes us still / Meri ei ole koskaan paikallaan – ja silti se saa meidät pysähtymään.

There is constant sensory information beside the sea. Water moves. Wind touches the skin. Light flickers. Birds call. Boats appear and disappear. The air smells different. The horizon gives the eyes somewhere distant to rest. Yet very little of this information asks us to do anything.

Meren äärellä aistimme vastaanottavat jatkuvasti tietoa. Vesi liikkuu. Tuuli koskettaa ihoa. Valo välkehtii. Linnut ääntelevät. Veneitä ilmestyy näkyviin ja katoaa taas. Ilma tuoksuu erilaiselta. Horisontti antaa katseelle kaukaisen paikan levätä. Silti hyvin harva näistä aistimuksista vaatii meitä tekemään yhtään mitään.

Restoration isn't simply about experiencing less stimulation. It is about experiencing a different kind of stimulation.

Palautumisessa ei olekaan kyse vain siitä, että saisimme vähemmän ärsykkeitä. Kyse on siitä, että saamme toisenlaisia ärsykkeitä.

Listen to Helsinki in winter / Kuuntele Helsinkiä talvella

Blue Mind doesn't always look blue here. Sometimes it's white. This may be one of the most Finnish additions to the idea. 

Ns. sininen ei täällä aina näytä siniseltä. Joskus se on valkoinen. Tämä on luultavasti yksi suomalaisimmista lisäyksistä koko ajatukseen.

In winter, the sea around Laajasalo can transform completely. Ice forms along the shores. Snow covers the rocks and reeds. The low winter sun turns the frozen landscape blue, silver and sometimes almost violet.

Talvella Laajasaloa ympäröivä meri voi muuttua täysin. Rannoille muodostuu jäätä. Lumi peittää kalliot ja kaislikot. Matalalta paistava talviaurinko värjää jäätyneen maiseman sinisen, hopeisen ja toisinaan lähes violetin sävyihin.

Then there is the sound. Stand near the shore when conditions are right and the ice has a language of its own. It creaks. Groans. Cracks. Sometimes it produces deep, strange sounds that seem to come from somewhere beneath you. I've been reflecting: maybe Blue Mind isn't actually dependent on blue. Could it be that it's about water in all its forms?

Sitten on ääni. Kun olosuhteet ovat oikeat ja seisot meren rannalla, jäällä tuntuu olevan aivan oma kielensä. Se natisee. Rakoilee. Joskus jäästä kuuluu syviä, kummallisia ääniä, jotka tuntuvat kumpuavan jostain alapuoleltasi. Olenkin alkanut pohtia: ehkä Blue Mind ei lopulta olekaan riippuvainen sinisestä. Voisiko siinä olla kyse vedestä kaikissa sen olomuodoissa?

Water holds memory / Vesi kantaa muistoa

Science explains only part of why the sea matters to me. Because water doesn't only affect my attention.

Tiede selittää vain osan siitä, miksi meri on minulle niin merkityksellinen. Sillä vesi ei vaikuta ainoastaan huomioomme.

It carries memory. We remember places through our senses. The smell of a beach. The temperature of the water. The feeling of wet rocks under childhood feet. Someone's hand holding ours while we learned to dip in the sea. A summer evening when it never quite became dark.

Se kantaa muistoja. Muistamme paikkoja aistiemme kautta. Rannan tuoksun. Veden lämpötilan. Märkien kallioiden tunnun lapsuuden jalkojen alla. Jonkun käden omassamme, kun opettelimme pulahtamaan mereen. Kesäillan, jolloin ei koskaan tullut aivan pimeää.

Our senses help shape memory, emotion and learning; a familiar smell or sound can suddenly bring something we thought we'd forgotten back into the present.

Aistimme ovat mukana muovaamassa muistojamme, tunteitamme ja oppimistamme. Tuttu tuoksu tai ääni voi yhtäkkiä tuoda tähän hetkeen jotain, minkä luulimme jo unohtaneemme.

Maybe this explains why the same shoreline can contain several versions of our lives at once: The child explores. The adult pauses. The senior remembers.

Juuri siksi sama rantaviiva voi kantaa mukanaan monta eri versiota elämästämme yhtä aikaa: Lapsi tutkii. Aikuinen pysähtyy. Seniori muistelee.

The sea has been shaping Helsinki for longer than we have / Meri on muovannut Helsinkiä kauemmin kuin me

Water carries collective memory too. At Laajasalo Canal, this becomes almost visible. The 120-meter canal was constructed between 1872 and 1874, when waterways mattered much more for moving through the Helsinki archipelago. Boats still pass through it today. Before roads connected everything, the sea wasn't the edge of Helsinki. It was the road.

Vesi kantaa mukanaan myös yhteistä muistiamme. Laajasalon kanavalla tämä muuttuu lähes näkyväksi. 120 metriä pitkä kanava rakennettiin vuosina 1872–1874, aikana, jolloin vesireitit olivat nykyistä paljon tärkeämpi tapa liikkua Helsingin saaristossa. Veneet kulkevat kanavan läpi edelleen. Ennen kuin tiet yhdistivät paikat toisiinsa, meri ei ollut Helsingin reuna. Se oli tie.

Boat traffic to Laajasalo began as early as 1837. Steamships later helped transform the island into a summer landscape of villas, connecting city residents with the archipelago.

Laivaliikenne Laajasaloon alkoi jo vuonna 1837. Myöhemmin höyrylaivat olivat mukana muuttamassa saarta kesähuviloiden maisemaksi ja yhdistämässä kaupunkilaisia saaristoon.

I love this reversal of perspective. We tend to look at a map and see water separating places. For generations, water connected them. It still does.

Rakastan tätä näkökulman kääntämistä toisinpäin. Kun katsomme karttaa, näemme helposti veden jonakin, joka erottaa paikkoja toisistaan. Sukupolvien ajan vesi yhdisti niitä. Niin se tekee edelleen.

Walking beside water changes the scale of things / Veden äärellä käveleminen muuttaa asioiden mittakaavaa

The quiet gift of my soul landscape: perspective. The sea reminds us that we are small without necessarily making us feel insignificant. We belong to something larger.

Sielunmaisemani hiljainen lahja on perspektiivi. Meri muistuttaa meitä siitä, että olemme pieniä, saamatta meitä silti tuntemaan itseämme merkityksettömiksi. Olemme osa jotain itseämme suurempaa.

On Laajasalo, the city, forest and sea exist side by side. New connections to central Helsinki are being built while forests, shores and protected nature remain part of the island's identity. 

Laajasalossa kaupunki, metsä ja meri elävät rinnakkain. Samalla kun uusia yhteyksiä Helsingin keskustaan rakennetaan, metsät, rannat ja suojeltu luonto säilyvät osana saaren identiteettiä.

That's one of the most interesting lessons Helsinki can offer other cities.

Tämä on yksi kiinnostavimmista asioista, joita Helsinki voi opettaa muille kaupungeille.

What if wellbeing isn't somewhere we go?

Entä jos hyvinvointi ei olekaan paikka, johon meidän täytyy mennä?

What if we design everyday life so that restoration is encountered on the way to work, school, the supermarket or a friend's house?

Entä jos rakentaisimme arkemme niin, että palautuminen voisi tapahtua matkalla töihin, kouluun, kauppaan tai ystävän luo?

People who live on Laajasalo today describe the same qualities people have valued here for generations: nature, quiet, the sea and the strange feeling of being simultaneously close to Helsinki and slightly outside it.

Laajasalossa asuvat ihmiset kuvaavat tänäkin päivänä samoja asioita, joita täällä on arvostettu sukupolvien ajan: luontoa, hiljaisuutta, merta ja sitä hieman erikoista tunnetta, että olemme yhtä aikaa lähellä Helsinkiä ja hiukan sen ulkopuolella.

That's why people keep coming to islands. Not necessarily to escape life. But to return to it.

Siksi palaamme saarille yhä uudelleen. Emme välttämättä paetaksemme elämää, vaan palataksemme sen äärelle.

Try your own Blue Mind experiment / Kokeile omaa sinistä mieltä 

Next time you're beside the sea in Helsinki—or beside a lake, river or shoreline wherever you happen to be—don't photograph it immediately.

Kun seuraavan kerran olet meren äärellä Helsingissä – tai järven, joen tai muun rannan äärellä missä ikinä oletkin – älä ota heti kuvaa.

Give yourself five minutes first. Walk. Then stop. Listen. / Anna ensin itsellesi viisi minuuttia. Kävele. Pysähdy. Kuuntele.

What do you hear first? / Mitä kuulet ensimmäisenä?

Where does your gaze naturally go? / Minne katseesi hakeutuu luonnostaan?

Can you feel the wind? / Tunnetko tuulen?

What is moving? / Mikä ympärilläsi liikkuu?

What memory appears? / Mikä muisto nousee mieleesi?

After five minutes, ask yourself one final question: / Viiden minuutin jälkeen kysy itseltäsi vielä yksi kysymys:

Do your thoughts feel the same size as they did when you arrived? / Tuntuvatko ajatuksesi edelleen yhtä suurilta kuin silloin, kun saavuit?